Ensimmäinen luku

Tulipa sattumalta puheeksi blogit. Muistuipa mieleen tämä vanha, vuonna 2011 luotu blogialusta. Mitä lie tänne silloin jaaritellut ja runoillut kaiken kansan nähtäväksi. Muistin osoitteen ja hetken mietinnän jälkeen myös salasanan. Silmien eteen avautui muutamia kymmeniä runoja vuosilta 2011-2012. Nauratti ne tunteet, jotka runoista välittyivät. Teiniminän vuodatuksia. Kuinka pieniä olivat murheeni silloin ja kuinka suurilta sain ne tuntumaan. Vaikka oli siellä hyviäkin juttuja joukossa, helmiä. Tallensin runot omaan talteen ja poistin ne täältä blogin puolelta. 

Mitäs tässä sitten nyt, kuuden vuoden jälkeen, jaarittelen? Pähkäilen, että oliskos minulla mitään sanottavaa. Blogin nimi tuntuu edelleen hyvin ajankohtaiselta. Mitä lie silloin ajattelin kun sen nimesin. Nyt se tuntuu selvältä viittaukselta meidän elämämme suurimpiin käännekohtiin, tosipikkuisiin poikiimme. Kyllä minulla paljon olisi sanottavaa. Elämästä ja kuolemasta. Valoista ja varjoista. Keskosuudesta. Opiskelun ja perhe-elämän suloisesta sekamelskasta. Mutta mikä on suhtautumiseni tähän someen? En tiedä vielä. Liikaa en halua elämääni avata, kaikesta en halua kirjoittaa. Silti asiat, joista eniten haluaisin kirjoittaa, ovat hyvin henkilökohtaisia. Ehkä blogi, jonne ilmestyisi silloin tällöin omannäköisiäni jutustelevia kolumneja, voisi olla se minun juttuni. Tervetuloa mukaan seuraamaan blogin uutta elämää! Yritän tässä vähitellen opetella taas käyttämään näitä teknisiäkin juttuja ja saada ulkoasua miellyttävämmäksi.

🍿 Susanne